Blogi

RSS

Puolueen etu ei saa ajaa yhteisen edun edelle

Kun tulin valituksi HOK-Elannon hallintoneuvostoon, en arvannut mitä ensimmäisen vuoden alku tulisi pitämään sisällään. Helsingin Sanomat (9.1.) kertoi HOK-Elannon maksaneen Helsingin Työväenyhdistykselle (HTY) 1.1.2006-30.4.2009 yli 300.000 euroa tilasta, joka oli tyhjänä. HOK-Elanto kaipasi alueelta liiketilaa, Helsingin Työväenyhdistys halusi vuokrata molemmat tilansa yhdessä. HOK-Elannon kannalta vuokraaminen oli luultavasti kokonaisuudessa kannattava toimenpide, sillä ilman tyhjän tilan sisältävää tilaa, halutun liiketilan sisältävää sopimusta ei olisi syntynyt. Toisaalta on luonnollista, että Helsingin Työväenyhdistys halusi vuokrata molemmat tilansa. Missä siis ongelma?

Ongelmalliseksi asian tekee se, että HOK-Elannon hallintoneuvoston puheenjohtaja Jorma Bergholm oli Helsingin Työväenyhdistyksen toimitusjohtajana allekirjoittamassa sopimusta. Vaikka muodolliset jääväykset on luultavasti hoidettu oikein, seuraa ikävä kysymys: onko tämä Bergholmin kaksoisrooli johtanut siihen, että Helsingin Työväenyhdistys on pystynyt vuokraamaan myös tuon tyhjän tilan, joka ilmeisesti on ollut HOK-Elannolle tarpeeton. Tämä on voinut tapahtua vaikka siten, että HTY on tiennyt HOK-Elannon liiketilatarpeesta ja käyttänyt tämän takia hallussaan ollutta sisäpiirin tietoa hyväkseen, jotta on saanut merkittävän taloudellisen hyödyn HOK-Elannon asiakasomistajien kustannuksella.

Haluan korostaa, että minulla ei ole mitään Jorma Bergholmia vastaan. En tiedä, onko hän toiminut moitittavasti. Asia on kuitenkin niin vakava, että HOK-Elannon hallintoneuvoston tulee asia käsitellä.

Mieleeni tulee toinen tapaus vuosien takaa. Tietääkseni tämä asia ei liity Bergholmiin, mutta liittyy poliittisiin puolueisiin. Alkuvaiheessa Helsingin kaupunginvaltuutetun uraani Helsingin virallisia ilmoituslehtiä olivat Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Alueuutiset, Uutispäivä Demari ja Kansan Uutiset. Lehdet saivat näistä virallisista ilmoituksista huomattavat taloudelliset tuotot veronmaksajien kustannuksella.

Muistan tulleeni siihen tulokseen, että Helsingin Sanomien mainokset ovat kaupungin kannalta perusteltuja, koska se on alueen suurin lehti. Myös Hufvudstadsbladetin valinta oli perusteltu suurimpana ruotsinkielisenä päivälehtenä. Edelleen Alueuutiset merkittävimpänä ilmaislehtenä oli kaupungin kannalta perusteltu valinta. Mutta Uutispäivä Demarin ja Kansanuutisten asema kaupungin virallisena ilmoituslehtenä ei lähtenyt kaupungin tarpeista, vaan näiden lehtien rahantarpeesta. Siksi en voinut pitää tilannetta oikeana.

Nostin asian esille. Luottamuspaikkaneuvottelujen aikaan eräs silloisen Kristillisen Liiton neuvottelijoista kertoi erään SDP:n valtuutetun antaneen ymmärtää, että SKL ei saa mitään luottamuspaikkoja, jos puuttuu tähän ilmoitusasiaan! Itseäni raivostutti. Tuli tunne, että vasemmistopuolueet olivat saaneet kätensä yhteiseen taskuun, eivätkä millään suostuneet ottamaan sitä taskusta pois!

Muistan, että itseni lisäksi ainakin Vihreiden Otto Lehtipuu nosti asiaa esille. Lopulta kaupunginjohtaja Jussi Pajunen hoiti asian kuntoon kilpailuttamalla ilmoituslehdet, jolloin tarjoajien vertailussa Uutispäivä Demarin ja Kansanuutisten tarjoukset hävisivät selvästi ja niin näistä turhista ilmoituslehdistä päästiin eroon.

Ongelma ei kuitenkaan liittynyt vain vasemmistopuolueisiin. Joskus historian havinassa tämä joidenkin puolueiden lehtien erityisasema Helsingin kaupungin ilmoituslehtinä pyrittiin ratkaisemaan päinvastaisella tavalla. Sen sijaan, että turhat ilmoituslehdet olisi karsittu, kaupungin ilmoituslehdiksi valittiinkin kaikkien valtuustopuolueiden lehdet! Näin ongelma ”ratkaistiin” kaupunkilaisten vahingoksi! Lehtien määrä kuulemani mukaan väheni, kun vähemmistökommunistien Tiedonantaja puuttui asiaan. Tiedonantaja ei pyrkinyt vähentämään ilmoituslehtien määrää, vaan halusi viralliset ilmoitukset myös Tiedonantajaan! Koska sitä ei sentään hyväksytty, Tiedonantaja käsittääkseni vei asian oikeuteen. Ilmoituksia se ei kuitenkaan saanut, vaan oikeuden päätöksen johdosta tiedotuslehtien määrää jouduttiin merkittävästi karsimaan.

Tämä osoittaa, miten tärkeää meidän poliitikkojen on muistaa ja toisillemme muistuttaa: minkään puolueen etu ei saa ajaa yhteisen edun edelle.

Rakennammeko kohtuuden vai ahneuden yhteiskuntaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki ihailtavan ehdotuksen oman palkkansa alentamisesta. Se on kansakunnan arvojohtajalta esimerkki, joka avasi keskustelun palkkatasosta. Yleensähän keskustelua on käyty enemmän toisten palkkojen alentamisesta kuin oman palkan alentamisesta.

Itse olen pyrkinyt Helsingin kaupunginvaltuustossa aloittamaan keskustelua siitä, rakennammeko kohtuuden vai ahneuden yhteiskuntaa. Kohtuuden yhteiskunta on mielestäni sellainen, jossa ahkeruus, opiskelu ja menestys kyllä palkitaan, mutta jossa julkisen sektorin palkkaerot ovat maltillisia. Ihanteeksi olen esittänyt sen, että julkisella sektorilla kenenkään palkka ei jäisi alle puoleen keskimääräisestä palkkatasosta ja toisaalta sen, että kenenkään palkka ei olisi yli 2-kertainen keskimääräiseen palkkatasoon. Kun keskimääräinen palkkataso taitaa nyt olla jossakin 3.200 euroa/kk tasolla, niin tämä tarkoittaisi vaihteluväliä 1.600 – 6.400 euroa/kk. Kyllä siinä mielestäni palkittaisiin kohtuullisesti esim. suuremmasta vastuusta kuntasektorin johtavia työntekijöitä, mutta ei kohtuuttomasti. Ahneuden yhteiskunnassa sen sijaan tuloeroja kasvatetaan ja maksetaan sellaisia palkkoja, joita kukaan ei oikeasti tarvitse.

Nyt presidentti Niinistön aloitteesta syntynyt keskustelu tuntuu virkistävältä, kun eduskunnassakin on herännyt laajaa vastakaikua palkkojen laskulle. Meidän tulee kuitenkin pyrkiä pitkällä aikavälillä vaikuttamaan koko yhteiskuntaan, jotta saisimme aikaiseksi kohtuuden yhteiskunnan. Siihen presidentin ja eduskunnan toimet eivät vielä riitä.

Toivottavasti Helsingin kaupunginvaltuustokin lämpeää kuuntelemaan presidentti Niinistön esimerkkiä. Tämän vuoden budjettisovussa kaupunginhallituksessa edustettuna olevat ryhmät sopivat mm. valtuuston palkkioiden korottamisesta. Kun asiasta myöhemmin äänestettiin, vain kourallinen meistä vastusti korotusta. On kuitenkin mieltä ylentävää ja toivoa herättävää, että presidentti Niinistö on osaltaan pyrkimässä kohti kohtuullisuutta.

Kiitos kaikille, jotka saivat korkeintaan 17 ääntä!

Haluan erityisesti kiittää kaikkia KD:n ehdokkaita, jotka saivat korkeintaan 17 ääntä!  Osa heistä saattaa miettiä, miksi lähtivät ehdokkaiksi, mutta he osaltaan ratkaisivat nämä vaalit Helsingissä.

Alustavan laskennan mukaan nimittäin KD sai toisen paikan Helsingissä 139 äänen turvin ja korkeintaan 17 ääntä saaneet KD-ehdokkaat saivat kuntavaaleissa yhteensä 152 ääntä. Toisin sanoen ilman heidän ääniään emme olisi saaneet kahta valtuutettua!

Olkoon tämä rohkaisemassa meitä jatkossakin kantamaan kortemme yhteiseen kekoon, vaikka kortemme näyttäisi vaatimattomalta. Kokonaisuus ratkaisee!

Helsinki voi aktiivisesti parantaa vanhojen asuntojen energiatehokkuutta

Joskus yhteinen etu voidaan toteuttaa siten, että se on myös yksityisten ihmisten etu. Tällöin kaupunki voi ottaa rakentavan roolin. Jätin juuri valtuustoaloiteen vanhan rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseksi, jossa pyrin toimimaan tällä tavalla.

Vanha rakennuskanta ei energiatehokkuudeltaan ole samaa luokkaa kuin uusi rakennuskanta. Voimme saada merkittäviä energiasäästöjä, jos saamme vanhojen asuntojen energiatehokkuutta parannettua merkittävästi. Samalla syntyy myös taloudellisia säästöjä, joilla investoinnit voidaan kustantaa.

Yksityinen ihminen ei kuitenkaan tavallisesti ole energia-alan asiantuntija. On ilmalämpöpumppuja, maasähköä, aurinkoenergiaa ja myös muita vaihtoehtoja. Talo voi kaivata tiivistystäkin. Kaiken tämän keskellä ihminen voi kokea avuttomuutta, kun ei oikein tiedä, mitä tehdä.

Kaupunki voi ja sen kannattaa tarjota neuvonta-apua, jotta apua tarvitsevat taloyhtiöt ja yksityiset kiinteistön omistajat osaisivat tehdä oikeita valintoja. Lisäksi kaupunki voi rohkaista kaupunkilaisia tekemään tarvittavat toimenpiteet lainoittamalla nämä energiatehokkuutta parantavat perusparannustoimet. Kun kaupungin laina maksettaisiin takaisin sitä mukaa kuin energiatehokkuuden parannukset toisivat taloudellista säästöä, kaupunkilaisten taloudelliset kustannukset eivät missään vaiheessa lisääntyisi. Näin kaupunki tekisi taloyhtiöille ja kiinteistönomistajille vanhojen asuntojen energiatehokkuuden parantamisen taloudellisesti riskittömäksi.

Lopulta kaupunki saisi rahansa korkojen kanssa takaisin, taloyhtiöiden ja kiinteistönomistajien asumiskulut laskisivat ja ympäristökuormitus laskisi.

Tämän johdosta tein tänään 24.10. valtuustoaloitteen vanhan rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseksi. Aloitteen sisältö näkyy ”Kannanotto” -kohdassa.

Miten Helsingin Bussiliikenne Oy:n ongelmat tulee ratkaista?

Helsingin Bussiliikenne Oy:llä menee huonosti. On mennyt jo vuosien ajan. Jatkuvat tappiot painavat. Näin on laita, vaikka kaupunginvaltuustolle vakuuteltiin aivan muuta, kun aikanaan ehdotettiin Suomen Turistiauton (STA) ja HKL-Bussiliikenteen yhdistämistä. Silloin meille esiteltiin laskelmia, joiden mukaan uusi yhtiö nousisi kannattavaksi muutamassa vuodessa.

Itse en vakuuttunut, sillä en nähnyt mitä sellaista uutta uudessa yhtiössä olisi, mikä nostaisi sen kannattavaksi. On totta, että kaupungin antama lisärahoitus parantaa lyhytaikaisesti yhtiön vakavaraisuutta, mutta ei se suuresti paranna yhtiön taloudellista tulosta. Siksi vastustin tätä Kokoomuksen ja Vihreitten johdolla päätettyä yhdistämistä kaupunginvaltuustossa.

Kun uusi yhtiö aloitti, halusin antaa sille työrauhan. Kun sitten oli kulunut se aika, jonka kuluessa yhtiön olisi pitänyt nousta voitolliseksi, mutta tulokset eivät olleet sellaisia kuin meille oli vakuutettu, oli aika nostaa asia esille. Korostin päätöksen aikaansaaneiden poliittisten ryhmien vastuuta asiasta. Huomautin siitä vaarasta, mikä on silloin, kun yhtiön hallituksen muodostaa joukko poliitikkoja. Totesin, että perheyrityksessä ei katseltaisi vuosia, kun perheen varat syödään tappiollisella liiketoiminnalla. Yhteisiä rahoja ei valitettavasti usein hoideta yhtä hyvin kuin omia tai perheen rahoja.

Nyt kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Tatu Rauhamäki kysyy Metro-lehden 5.10. mukaan: ”- Onko oikein, että veronmaksajien rahoja on sijoitettu parin vuoden aikana 25 miljoonaa euroa tappiolliseen toimintaan?” ”Ei ole!” vastaan, mutta haluan esittää jatkokysymyksen: ”Miksi näin on toimittu kokoomuksen johdolla vuosien ajan?”

Kokoomuksen vastuu on vielä jonkin verran tätä suurempi. Kun pääkaupunkiseudun bussiliikenteen kilpailutusta aloitettiin, STA:n toimitusjohtajana oli kokoomuksen Urpo Vihervaara. Ehkä siinä oli poliittista näyttämisen halua yhteisillä rahoilla, mutta STA löi pöytään sellaiset tarjoukset, että se voitti kaiken tarjoamansa liikenteen ensimmäisellä seutuliikenteen kilpailuttamiskierroksella. Itse asiassa STA olisi voittanut kaiken tarjoamansa, vaikka se olisi tarjonnut 10 % kalliimmalla hinnalla liikennettä. Jotain oli oudosti! Vaikutti selvältä, että STA oli tarjonnut tuotantokustannuksia halvemmalla. Jos STA olisi selvinnyt taloudellisesti edes kohtuullisesti tämän jälkeen, STA:ta olisi voinut onnitella. Yhtiön ajautuminen syvään tappiokierteeseen ja konkurssin partaalle kertoo, että silloinen toimitusjohtaja teki kilpailutuksen alussa pahan virheen.

Tästä alkanut epäterveellä tasolla ollut hintataso on pitkäaikaisesti vaikuttanut bussiliikenteen kannattavuuteen pääkaupunkiseudulla.

Miten sitten tästä eteenpäin?

Ehdotan harkittavaksi seuraavankaltaista ratkaisua: Helsingin Bussiliikenne liitetään osaksi HKL:ää. Osa Helsingin sisäisestä liikenteestä irrotetaan kilpailutuksesta ja hoidetaan oman yhtiön toimesta. Samalla oma yhtiö vetäytyy kilpailutuksista, jotta poistuu se kestämätön tilanne, että kilpailutuksessa yksi yhtiö saa julkista rahoitusta epäterveellä tavalla. Sitten annetaan yksityisten yhtiöiden ja HKL:n alaisen bussiliikenneyhtiön kilpailla siinä, kumpi hoitaa halvemmalla (ja paremmin) liikennettä. Jos Helsingin oma yhtiö pystyy parempaan kustannustehokkuuteen kuin yksityiset yhtiöt, lisätään omalta yhtiöltä tilattavaa liikennettä. Jos yksityiset yhtiöt tekevät sen halvemmalla, niin lisätään kilpailutukseen annettavaa osuutta. Näin pystyisimme käsittääkseni turvallisella tavalla säilyttämään omaa liikennettä eikä toteutuisi esitetty pelko, että ulkomaiset toimijat valtaavat markkinat ja sitten kohottavat hinnat pilviin. Samalla oma bussiliikenneyhtiö saisi terveesti kasvaa tai supistua sen mukaan, millaiseen kustannustehokkuuteen se pääsee.

Kun 1990-luvulla Helsingin bussiliikenteen kilpailutusta valmisteltiin, tein tämän suuntaisen ehdotuksen. Valitettavasti sitä ei silloin toteutettu. Tampereella ja Turussa toteutetut mallit ovat osin ehdottamani kaltaisia. Turussa kaupunki ostaa omalta yhtiöltä 15 % bussiliikenteestä. Tässä on kaksi ongelmaa. Tilattu määrä on ollut liian pieni, minkä johdosta sen järjestäminen ei onnistu kustannustehokkaasti. Toisaalta tilatun liikenteen määrä on kiinteä, mikä ei muodosta riittävää haastetta Turun kaupunkiliikenne Oy:lle kustannusten alaspainamiseksi.

Tarkka taloudenpito on tärkeää

Tulevissa kunnallisvaaleissa valitaan jälleen uudet kaupunginvaltutetut. Vaalikampanja on vaihe, jossa pyrkimys päästä valtaan on suuri. Puolueet ja ehdokkaat yrittävät parhaansa mukaan kaupata itseänsä äänestäjille. Miksi juuri minut pitäisi valita? Mikä muuttuu paremmaksi, jos minut valitaan? Tällaisiin kysymyksiin halutaan antaa uskottavalta kuulostava vastaus.

Vaalikampanjaan kuuluvat eräänä osana vaalilupaukset. Vaikka vaalilupausten uskottavuus ei ole kaikkein parhaasta päästä, niin niillä on merkityksensä. Erityisenä vaarana on, että luvataan liikoja. Puhutaan ns. ihmisten korvasyyhyyn. Vaalilupuheilla kukin ehdokas pyrkii antamaan kuvan siitä, että hän pystyy antamaan äänestäjille enemmän kuin muut ehdokkaat.

Tosiasia on kuitenkin se, että vaalien jälkeen samat taloudelliset reunaehdot kohtaavat valtuutettuja riippumatta siitä, keitä valitaan. Hyvä elinkeino- ja työllisyyspolitiikka voivat pitkällä aikavälilä ja terveellä tavalla lisätä kaupungin käytettävissä olevia varoja. Veroasteen nosto sekä erilaisten maksujen korottaminen on myös tapa saada lisärahoitusta, mutta siinä käydään toisen kukkarolla, mikä heikentää kaupunkilaisten henkilökohtaista taloutta. Lainanotto on kolmas vaihtoehto, mutta sen ongelma liittyy tulevaisuuteen. Lainanotto vähentää tulevaisuudessa käytettävissämme olevaa varallisuutta. Sen tähden lainanotto on hyvä väline lähinnä vain kannattaville investoinneille.

Jos tulen uudelleen valituksi kaupunginvaltuustoon, pyrin osaltani pitämään huolta kaupungin taloudenpidosta. Me emme varmasti voi tietää, miten eurolle ja velkakriisissä oleville EU-maille tai edes koko EU:lle käy. Mutta sen me voimme tietää, että Helsingin ja helsinkiläisten asema on mahdollisissa tulevissa myllerryksissäkin parempi, jos velkaantumisasteemme ei ole korkea. Siksi on helsinkiläisten etu huolehtia hyvästä kaupungin taloudenpidosta.

Tämän johdosta tarkastelin tällä valtuustokaudella paljon puhuttanutta Guggenheim -hankettakin nimenomaan taloudellisesta lähtökohdasta. Koska taloudelliset laskelmat eivät osoittaneet sitä kannattavaksi, vastustin hanketta.