Eikö ihmisarvolla ole väliä?

Oma tahto -kansalaisaloite haluaa sallia abortin, mikäli äiti sitä tahtoo. Sanavalinnoilla usein pimitetään se, mistä todellisuudessa on kysymys. Usein ei edes muisteta, että abortissa on kyse lapsen hengestä. Vaikka ihmisarvolla ei ihmisille olisikaan merkitystä, Jumalalle kuitenkin on.

Eräs ystäväni on kertonut, mitä tapahtui hänen odottaessaan perheen esikoista. Neuvolakäynnillä hän sai kuulla surullisen uutisen. Oli tullut keskenmeno ja kuollut sikiö jouduttaisiin poistamaan muistaakseni seuraavana päivänä suoritettavassa toimenpiteessä. Uutinen oli surullinen, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Ennen toimenpidettä yöllä ystäväni koki saavansa Jumalalta sanoman: ”Et saa suostua toimenpiteeseen, sillä sinulla on vauva sisälläsi.”

Seuraavana päivänä nuori perheenäiti meni lääkärille ja ilmoitti keltäytyvänsä toimenpiteestä. Hän sai kuulla olevansa hullu, sillä hän voisi saada vakavan tulehduksen, kun kuollut sikiö jäisi hänen kohtuunsa. Nuori äiti pysyi kuitenkin kannassaan ja lopulta lääkäri myöntyi siihen, että vähän aikaa voitaisiin odottaa ennen kuin sikiö otettaisiin pois.

Kun sitten tämä perheenäiti seuraavan kerran meni neuvolaan tai lääkärille, sydänäänet löytyivätkin! Vauva olikin elossa. Hän syntyi ajallaan tuon perheen ensimmäisenä lapsena.ja on yhä keskuudessamme.

Jumalalle jokainen ihminen on valtavan arvokas, vaikka me poljemmekin toistemme ihmisarvoa. Muistetaan oma arvomme ja toistenkin ihmisten arvo. Ja muistetaan se, että olemme kerran Luojallemme vastuussa, miten lähimmäisiämme kohtelemme!