Blogi

RSS

Vihreät ratkaisevat Keskuspuiston kohtalon

Keskustelu Helsingin Keskuspuistoon rakentamisesta on kiihtynyt. Asetelmat ovat selkiytyneet kesän ja alkusyksyn aikana suuresti. Nyt on selvä, että lähes kaikki pienemmät ryhmät (Valtuustoryhmä Hurstista en ole varma) haluavat säilyttää Keskuspuiston. Sen sijaan kolme suurinta puoluetta on enemmän tai vähemmän hyväksymässä Keskuspuiston merkittävän kaventamisen.

On syntynyt poliittisesti erittäin mielenkiintoinen tilanne. Vaikuttaa selvältä, että mikä tahansa suurista puolueista (Kokoomus, Vihreät tai SDP) voi pelastaa nykyisenkaltaisen Keskuspuiston, mutta ilman yhdenkään suuremman puolueen tukea Keskuspuistoa ei voida pelastaa.

Erityisen kiinnostavaa on nähdä, mitä Vihreät tekevät. Mitä Vihreiden äänestäjät ajattelevat, jos Vihreät valitsevat Keskuspuiston alasajon, kun he olisivat voineet Keskuspuiston pelastaa? Toivottavasti tulevat vaalit pelastavat Keskuspuiston!

Eikö halvempaa ja joustavampaa kannattaisi kokeilla?

Kaupunginvaltuusto käsitteli tänään Kruunusiltojen liikennesuunnitelmaa. Mielestäni ennen siltojen rakentamista kannattaisi tosissaan suunnitella mahdollisimman hyvin suunniteltua lauttayhteyttä. Se olisi halpa, nopeasti toteutettava, joustava ja siitä voitaisiin tarvittaessa myös luopua lisäkustannuksitta. Käytin kokouksessa seuraavan puheenvuoron:

14

Kruunusiltojen liikennesuunnitelma välillä Kruunuvuorenranta-Kalasatama (Nihti)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut!

Minulla ei ole periaatteellista estettä hyväksyä tällaista merkittävää siltahanketta. Hienosti rakennettu silta voi olla myös hieno kaupungin maamerkki.

Kun kuitenkin mietin eri vaihtoehtojen kustannuksia, minusta näyttäisi järkevältä pyrkiä ainakin aluksi ratkaisemaan tämä yhteystarve lauttaliikenteellä.

Lauttavaihtoehdolla on kiistattomia etuja: Se on halpa investointi, sen voi toteuttaa nopeasti, se on joustava ja otettavissa käyttöön asteittain kysynnän mukaan. Lisäksi siitä voidaan tarvittaessa luopua lisäkustannuksitta.

Valtetuutettu Asko-Seljavaara vetosi siihen, että asia on jo tutkittu. Jossakin määrin näin onkin. Vastaavalla tavalla aikanaan oli tutkittu, että Helsingin Bussiliikenteestä tulee parissa-kolmessa vuodessa kannattava, kun Suomen Turistiauto ja HKL-Bussiliikenne yhdistettiin.

Muistutan, että kun viime valtuustossa tämä huono valmistelu oli käynyt ilmi, niin kahden suurimman ryhmän jäsenet eivät vaikuttaneet pitävän ongelmana valmistelun heikkoutta, kun se oli kuitenkin tukenut heidän näkemystään, vaikka epäonnistuikin pahasti.

Minusta näyttää, että tätä lauttavaihtoehtoa ei ole myötämielisesti selvitetty. Uskon, että jos näin tehdään, voimme löytää paremman liikenneratkaisun.

Lisäksi muistutan, että lauttavaihtoehdon etuihin kuuluu myös se, että siitä voidaan tarvittaessa luopua lisäkustannuksitta.

Kannatan valtuutettu Månssonin palautusehdotusta.

Korkein oikeus ja Laupias samarialainen

Korkein oikeus vapautti syytteistä henkilön, joka seurasi omassa asunnossaan erittäin törkeää pitkäkestoista pahoinpitelyä puuttumatta siihen millään tavalla. Helsingin Sanomat (9.4.) kertoi väkivallasta: ”Tuttavamiehet muun muassa kuristivat uhria, löivät mailalla tai pampulla, viilsivät veitsellä, polttivat kaasupolttimella ja leikkasivat saksilla palan korvasta. Uhri menetti välillä tajuntansa. Hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu ilmastointiteipillä.” Korkein oikeus katsoi, ettei ole tuomittavaa olla puuttumatta edes omassa asunnossa siihen, kun omat tuttavat käyttävät asuntoa raakaan pahoinpitelyyn.

Tuntuu siltä, että Korkein oikeus on kirjoittanut Jeesuksen kertomuksen Laupiaasta samarialaisesta uusiksi. Jeesushan kertoi väkivallan kohteeksi joutuneesta miehestä, jonka ohi pappi ja toinen hengellisen työn tekijä menivät, mutta jota ohi mennyt halveksittu samarialainen rupesi säälimään. Säälinsä samarialainen ilmaisi sillä, että hän vaivojaan ja varojaan säästämättä piti huolta siitä, että pahoinpitelyn kohteeksi jäänyt mies sai tarvitsemansa hoidon. Laupias samarialainen itse kuljetti loukkaantuneen hoitoon ja maksoi vielä koko hoidon.

Jeesus opetti, että ohikulkeminen ja puuttumattomuus ovat väärin, kun lähimmäinen on hädässä. Korkeimman oikeuden mukaan ei kai olisi ollut tuomittavaa, vaikka pappi ja hengellisen työn tekijä olisivat antaneet pahoinpitelyn tapahtua omassa asunnossaan puuttumatta siihen millään tavoin.

Korkeimman oikeuden päätös tuntuu puistattavalta. Kaikki ne hirveydet, mitä natsit aikanaan toteuttivat Saksassa, olivat mahdollisia nimenomaan siksi, että vain harvat ihmiset puuttuivat niihin hirveyksiin, joista olivat tietoisia. Sen sijaan Korkeimman Oikeuden Tuomarin opetus Laupiaaasta samarialaisesta kertoo, millaiset arvot ovat voimassa siinä Viimeisessä Oikeusasteessa, jonka eteen kaikki kerran tulemme. Siellä missä Hänen opettamiaan periaatteita noudatetaan, ei hätää kärsivälle lähimmäiselle käännetä selkää. Saamme olla kiitollisia siitä, että viimeisenä päivänä Suomen korkeimmalla oikeudella ei ole enää mitään tuomiovaltaa.

Parannetaanko tuottavuutta palveluja karsimalla?

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti tänään Helsingin kaupungin talousarviosta vuodelle 2014 ja taloussuunnitelmsta vuosille 2014-2016. Kaupungin talous on haastavassa tilanteessa. Sen johdosta kaupungin strategiaohjelmassa tehtiin mm. päätös hidastaa velkaantumiskehitystä pitämällä emokaupungin käyttömenojen reaalikasvu asukasmäärän kasvun mukaisena vähennettynä vuotuisella 1 prosentin tuottavuuden parantamisen tavoitteella.

Mielestäni tämä on hyvä tavoite. Valitettavasti politiikassa ei kuitenkaan aina puhuta rehellisesti. Käsittääkseni tuottavuuden parantaminen tarkoittaa sitä, että asioita tehdään aiempaa tehokkaammin. Tällöin seurauksena voi olla, että pienemmällä rahalla saadaan samat palvelut tai sitten samalla rahalla saadaan paremmat palvelut. Sen sijaan palvelujen vähentäminen 1 %:lla ja siten saatava 1 %:n budjettisäästö ei ole tuottavuuden parantamista. Toki rahaa säästetään, mutta tuottavuus pysyy tällöin samana.

Tänään kaupunginvaltuusto äänesti esittämästäni ponnesta, joka kuului seuraavasti: ”Kaupunginvaltuusto pitää tärkeänä, että hallintokunnat muistavat valtuustokauden 2013-2016 strategiaohjelman asettaman 1 prosentin tuottavuuden parantamisen tavoitteen edellyttävän nimenomaan tuottavuuden parantamista. Menosäästö palvelun karsimisella ei ole strategiaohjelman tarkoittamaa tuottavuuden parantamista.”

Jos kaupunginvaltuusto olisi hyväksynyt ponsiehdotukseni, se olisi ohjannut hallintokuntia todellisesti pyrkimään toiminnan tehostamiseen. Hylkäämällä ehdotukseni kaupunginvaltuusto mielestäni osoitti hyväksyvänsä sen, että palveluja leikataan kutsuen sitä tuottavuuden parantamiseksi. Erityisesti porvariäänestäjälle äänestystulos on surullinen, sillä yksikään Kokoomuksen, RKP:n tai Keskustan valtuutettu ei kannattanut ponttani. Mielestäni porvareille tuottavuuden parantamisen tulisi olla itsestään selvä päämäärä.

Ohessa äänestyskarttaPalveluidenLeikkausJaTuottavuusKaupunginvaltuusto13112013 Ponsiäänestyksessä ehdotus tarvitsee 43 puoltavaa ääntä. Tämän johdosta ”tyhjän” äänestäminen on käytännössä vain lievempi tapa olla kaatamassa tehtyä ehdotusta.

Toivottavasti porvariäänestäjät eivät niele tämänkaltaista toimintaa, vaan osoittavat jatkossa haluvansa nimenomaan tuottavuuden parantamista.

Miten kaupungin taloutta tulee ohjata?

Helsingin budjetissa asetetaan monia tavoitteita. Tärkeimpiä ovat ns. sitovat tavoitteet. Ne tulee saavuttaa, muussa tapauksessa tulee hakea oikeutta poiketa näistä tavoitteista.

Kun budjetin loppusumma asetetaan sitovaksi tavoitteeksi, voi seurata ongelmia, jos palvelun tarvitsijoita on merkittävästi enemmän kuin oli arvioitu budjettia laadittessa. Siksi mielestäni sitovaksi tavoitteeksi tulisi asettaa kustannustehokkuutta kuvaavia lukuja. Tällaiset luvut antavat hyvän ohjeistuksen sekä silloin, kun väestöennusteet ylitetään että silloin, kun väestöennusteet alitetaan.

Pidin valtuuston kyselytunnilla asiasta puheenvuoron käsiteltäessä Mari Holopaisen kysely-tunnin kysymyksiä käsiteltäessä.

PUHEENVUORO MARI HOLOPAISEN VARHAISKASVATUKSEEN LIITTYVÄÄ KYSYMYSTÄ KÄSITELTÄESSÄ

Arvoisa puheenjohtaja,

Väärä budjetointi on ongelma, mutta nähdäkseni se ei ole ainoa ongelma. Ongelmaa pahentaa merkittävästi se, jos sitoviksi tavoitteiksi määritetään väestöennusteisiin perustuvat määrärahat. Jos sen sijaan sitoviksi tavoitteiksi määritettäisiin palvelun kustannustehokkuutta kuvaavat arvot kuten hinta/palvelun saaja, niin hallintokuntien olisi helpompi toimia. Mielestäni kaupungin tulee toimia joustavasti. Korostan, että kustannustehokkuus antaa hyvän sitovan tavoitteen myös siinä tapauksessa, että väestöennuste alitetaan. Pyrkimys mekaaniseen budjetin noudattamiseen ilman joustoa ei ole ihmisystävällistä.

Varhaiskasvatusvirasto on uusi virasto ja joitakin sellaisia kuluja on siirtynyt Sosiaalivirastolta Varhaiskasvatusvirastolle, joita ei ole osattu huomioida. Tätä en kuitenkaan pidä aitona Varhaiskasvatusviraston ylityksenä, koska tämä kuluhan on Sosiaali- ja Terveysvirastolta pois, vaikka rahat on sille budjetoitu.

Kaarelan jäähalli tulee – läpiajoliikenne huolestuttaa

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi tänään yksimielisesti kaavamuutoksen, joka mahdollistaa Kaarelan jäähallin rakentamisen. Asia on herättänyt alueella sekä merkittävää kannatusta että vastustusta.

Itse näin hankkeessa monia positiivisia puolia. Jäähalli tullaan rakentamaan Hämeenlinnanväylän viereen, minne pääsee helposti niin henkilöautolla kuin joukkoliikenteellä. Lisäksi Hämeenlinnanväylän vieressä oleva alue ei sopisi hyvin esim. asuntorakentamiselle. Edelleen on hyvä, että liikenne on suunniteltu tapahtuvan alueen pohjoisosasta, sillä eteläosaltaan alue on lähempänä asuntoja. Myös virkistysalueen pohjois- ja eteläosat säilytetään, vaikka eteläinen virkistysalue tulee jäämään huomattavan ohueksi. Kuitenkin historiallisesti arvokkaat linnoitteet sijaitsevat lähinnä alueen pohjoisreunalla, minkä johdosta on luonnollista jättää se rakentamatta.

Eniten minua huolestuttaa tässä hankkeessa se, mitä tämä tarkoittaa Kaarelantien liikenteelle. Vaikka liikenne on suunniteltu jäähallin pohjoispuolelta, on vaarana, että Kehä I:ltä ajetaan merkittävässä määrin Kaarelantietä Kaarelanraitille, mikä saattaa lisätä tämän rauhallisen asuinalueen läpiajoliikennettä merkittävästi.

Tämän johdosta tein kaupunginvaltuustossa seuraavan toivomusponsiehdotuksen: ”Hyväksyessään Kaarelan puisto- ja lähivirkistysalueen asemakaavan muuttamisen, kaupunginvaltuusto edellyttää, ettei Kaarelantien liikenne lisäänny kohtuuttomasti. Tarvittaessa läpiajoliikenne Kehä I:ltä Kaarelanraitille tulee kieltää.”

Valitettavasti ponsi ei saanut riittävää kannatusta. Tukea tuli Kristillisdemokraattien lisäksi lähinnä Vihreiltä ja Perussuomalaisilta.

Amnesty nieli kamelin – mutta siivilöi hyttysen!

Amnesty International pyrkii virallisesti lopettamaan kuolemantuomion. Sen sivuilla http://www.amnesty.fi/tietoa-meista/amnestyn-teemat/kuolemanrangaistus kerrotaan mm. se, että vuonna 2010 teloitettiin ainakin 527 ihmistä.

Kyseisiltä sivuilta löytyy myös seuraava merkittävä teksti: ”Kuolemanrangaistus on peruuttamaton ja ihmisoikeuksia loukkaava rangaistus. Kuolemanrangaistus loukkaa perustavanlaatuisinta ihmisoikeutta, oikeutta elää. Amnesty vastustaa kuolemanrangaistuksen käyttöä kaikkialla ja kaikissa tapauksissa.”

Kuulostaa varsin hyvältä – eikö vain? Tästä jää käsitys, että Amnesty pitäisi oikeutta elää perustavanlaatuisena oikeutena ja että Amnesty toimisi johdonmukaisesti kuolemantuomioiden lopettamiseksi.

Tätä kuvaa vahvistavat myös seuraavat lainaukset: ”Kuolemanrangaistus on julma, epäinhimillinen ja ihmisarvoa alentava rangaistus. Se on peruuttamaton rangaistus, johon saatetaan tuomita syytön henkilö” ja ”Amnesty kampanjoi kuolemanrangaistusta vastaan vaatimalla teloitusten lopettamista, vaatimalla maita kieltämään kuolemanrangaistuksen lailla sekä edistämällä kansainvälisiä, kuolemanrangaistusta vastustavia sopimuksia.”

Ainakin 527 ihmistä siis teloitettiin 2010 ja kuten Amnesty itse toteaa ”Se on peruuttamaton rangaistus, johon saatetaan tuomita syytön henkilö”.

Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2013 Amnesty järjesti Suomessa Naistenpäivän vaunumarssin, jossa kampanjoitiin mm. turvallisen abortin puolesta. (http://www.espanlava.fi/EnrolmentClient/info.aspx?Key=D26805A37E20630C1D64E7B0CC01591D) Abortissa kuolee käytännössä aina syytön ihminen. Vuosittain abortissa kuolee maailmassa n. 40 miljoonaa ihmistä.

Amnesty siis pyrkii lopettamaan 527 ihmisen tappamisen, mutta edistää 40.000.000 ihmisen tappamista. Jos Amnesty onnistuu pyrkimyksissään, se saa pelastettua 1 oikeudessa kuolemaan tuomittavan kutakin n. 76.000 abortissa syyttömänä kuolemaan tuomittavaa kohti!

Tekopyhyys on yleistä. Jeesuksen aikana fariseukset ja lainopettajat tekivät paljon pahaa, mutta olivat tarkkoja pienten asioiden noudattamisessa. Siksi Jeesus sanoikin heille: ”Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!” (Matt. 23:24). Kovin lähelle tuntuu Amnestyn toiminta tulevan tätä.

Tutkin HOK-Elannon vuokra-asiaa – en löytänyt moitittavaa

Maine on ihmiselle tärkeä asia. Niin tärkeä, että itse Jumala on antanut käskyn: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” Siksi meidän on syytä olla varovainen siitä, miten puhumme toisistamme ja miten kunnioitamme toistemme mainetta.

Koska politiikassa kilpaillaan kansan luottamuksesta, kiusaus syyttää toista tai saattaa toinen epäilyksenalaiseksi on suuri. Väärä syytös voi toki viedä poliittiselta kilpailijalta kansan luottamuksen, mutta se ei tee kilpailijaamme syylliseksi. Mutta esittäjänsä väärä syytös tekee syylliseksi.

Helsingin sanomat uutisoi 9.1., että HOK-Elanto maksoi yli 3 vuoden aikana Helsingin Työväenyhdistykselle tyhjästä tilasta yli 300.000 euroa vuokraa. Kun HOK-Elannon hallintoneuvoston puheenjohtajana oli Helsingin Työväenyhdistyksen toimitusjohtajana samanaikaisesti toiminut Jorma Bergholm, syntyi luonnollisesti kysymys: Onko tässä asiassa jotakin hämärää taustalla?

Tuoreena HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsenenä halusin selvittää asian. HOK-Elanto tarvitsi alueelta liiketilaa ja HTY halusi vuokrata molemmat tilansa yhdessä. Saadakseen tarvitsemansa liiketilan HOK-Elanto oli siis vuokrannut myös tyhjäksi jääneen tilan. Vaikka muodollisten jääväyksien uskoinkin olevan kunnossa, näin tärkeänä kysymyksenä blogissani 11.1. tämän: ”onko tämä Bergholmin kaksoisrooli johtanut siihen, että Helsingin Työväenyhdistys on pystynyt vuokraamaan myös tuon tyhjän tilan, joka ilmeisesti on ollut HOK-Elannolle tarpeeton”?

Korostin tuossa yhteydessä myös sitä, että minulla ei ole mitään Jorma Bergholmia vastaan enkä tiedä, onko hän toiminut moitittavasti. Pidin asiaa kuitenkin niin vakava, että HOK-Elannon hallintoneuvoston tulisi se käsitellä.

Tämän jälkeen olen ollut asiasta yhteydessä mm. HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemeen sekä hallintoneuvoston puheenjohtaja Jorma Bergholmiin. Olen esittänyt useita suoria ja tiukkoja kysymyksiä, joihin olen saanut hyvät vastaukset. Sain käsityksen, että Helsingin Työväenyhdistys on toiminut oman etunsa mukaisesti ja HOK-Elanto on toiminut oman etunsa mukaisesti. Tutkinnassani en myöskään löytänyt HOK-Elannon hallintoneuvoston puheenjohtajan Jorma Bergholmin toiminnasta moitittavaa.

Koen tarpeelliseksi tuoda tämän julki erityisesti kahdesta syystä:

1. Koska Jorma Bergholmin sekä HOK-Elannon toiminta oli HS:n kirjoituksen 9.1. tähden joutunut epäilyksenalaiseksi ja koska olin itse 11.1. käsitellyt asiaa. Kun tuossa yhteydessä olin joutunut jättämään avoimeksi kysymyksen Bergholmin toiminnan mahdollisesta moitittavuudesta, niin koen tarpeelliseksi myös avoimesti kertoa, miten olen asiaa selvittänyt, ja että en ole hänen toiminnastaan löytänyt moitittavaa.

2. Koska asiasta on nyttemmin tehty rikosilmoitus, koen vieläkin tarpeellisemmaksi kertoa käsitykseni asiasta, jotta kenenkään mainetta ei perusteettomasti vahingoitettaisi.

Puolueen etu ei saa ajaa yhteisen edun edelle

Kun tulin valituksi HOK-Elannon hallintoneuvostoon, en arvannut mitä ensimmäisen vuoden alku tulisi pitämään sisällään. Helsingin Sanomat (9.1.) kertoi HOK-Elannon maksaneen Helsingin Työväenyhdistykselle (HTY) 1.1.2006-30.4.2009 yli 300.000 euroa tilasta, joka oli tyhjänä. HOK-Elanto kaipasi alueelta liiketilaa, Helsingin Työväenyhdistys halusi vuokrata molemmat tilansa yhdessä. HOK-Elannon kannalta vuokraaminen oli luultavasti kokonaisuudessa kannattava toimenpide, sillä ilman tyhjän tilan sisältävää tilaa, halutun liiketilan sisältävää sopimusta ei olisi syntynyt. Toisaalta on luonnollista, että Helsingin Työväenyhdistys halusi vuokrata molemmat tilansa. Missä siis ongelma?

Ongelmalliseksi asian tekee se, että HOK-Elannon hallintoneuvoston puheenjohtaja Jorma Bergholm oli Helsingin Työväenyhdistyksen toimitusjohtajana allekirjoittamassa sopimusta. Vaikka muodolliset jääväykset on luultavasti hoidettu oikein, seuraa ikävä kysymys: onko tämä Bergholmin kaksoisrooli johtanut siihen, että Helsingin Työväenyhdistys on pystynyt vuokraamaan myös tuon tyhjän tilan, joka ilmeisesti on ollut HOK-Elannolle tarpeeton. Tämä on voinut tapahtua vaikka siten, että HTY on tiennyt HOK-Elannon liiketilatarpeesta ja käyttänyt tämän takia hallussaan ollutta sisäpiirin tietoa hyväkseen, jotta on saanut merkittävän taloudellisen hyödyn HOK-Elannon asiakasomistajien kustannuksella.

Haluan korostaa, että minulla ei ole mitään Jorma Bergholmia vastaan. En tiedä, onko hän toiminut moitittavasti. Asia on kuitenkin niin vakava, että HOK-Elannon hallintoneuvoston tulee asia käsitellä.

Mieleeni tulee toinen tapaus vuosien takaa. Tietääkseni tämä asia ei liity Bergholmiin, mutta liittyy poliittisiin puolueisiin. Alkuvaiheessa Helsingin kaupunginvaltuutetun uraani Helsingin virallisia ilmoituslehtiä olivat Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Alueuutiset, Uutispäivä Demari ja Kansan Uutiset. Lehdet saivat näistä virallisista ilmoituksista huomattavat taloudelliset tuotot veronmaksajien kustannuksella.

Muistan tulleeni siihen tulokseen, että Helsingin Sanomien mainokset ovat kaupungin kannalta perusteltuja, koska se on alueen suurin lehti. Myös Hufvudstadsbladetin valinta oli perusteltu suurimpana ruotsinkielisenä päivälehtenä. Edelleen Alueuutiset merkittävimpänä ilmaislehtenä oli kaupungin kannalta perusteltu valinta. Mutta Uutispäivä Demarin ja Kansanuutisten asema kaupungin virallisena ilmoituslehtenä ei lähtenyt kaupungin tarpeista, vaan näiden lehtien rahantarpeesta. Siksi en voinut pitää tilannetta oikeana.

Nostin asian esille. Luottamuspaikkaneuvottelujen aikaan eräs silloisen Kristillisen Liiton neuvottelijoista kertoi erään SDP:n valtuutetun antaneen ymmärtää, että SKL ei saa mitään luottamuspaikkoja, jos puuttuu tähän ilmoitusasiaan! Itseäni raivostutti. Tuli tunne, että vasemmistopuolueet olivat saaneet kätensä yhteiseen taskuun, eivätkä millään suostuneet ottamaan sitä taskusta pois!

Muistan, että itseni lisäksi ainakin Vihreiden Otto Lehtipuu nosti asiaa esille. Lopulta kaupunginjohtaja Jussi Pajunen hoiti asian kuntoon kilpailuttamalla ilmoituslehdet, jolloin tarjoajien vertailussa Uutispäivä Demarin ja Kansanuutisten tarjoukset hävisivät selvästi ja niin näistä turhista ilmoituslehdistä päästiin eroon.

Ongelma ei kuitenkaan liittynyt vain vasemmistopuolueisiin. Joskus historian havinassa tämä joidenkin puolueiden lehtien erityisasema Helsingin kaupungin ilmoituslehtinä pyrittiin ratkaisemaan päinvastaisella tavalla. Sen sijaan, että turhat ilmoituslehdet olisi karsittu, kaupungin ilmoituslehdiksi valittiinkin kaikkien valtuustopuolueiden lehdet! Näin ongelma ”ratkaistiin” kaupunkilaisten vahingoksi! Lehtien määrä kuulemani mukaan väheni, kun vähemmistökommunistien Tiedonantaja puuttui asiaan. Tiedonantaja ei pyrkinyt vähentämään ilmoituslehtien määrää, vaan halusi viralliset ilmoitukset myös Tiedonantajaan! Koska sitä ei sentään hyväksytty, Tiedonantaja käsittääkseni vei asian oikeuteen. Ilmoituksia se ei kuitenkaan saanut, vaan oikeuden päätöksen johdosta tiedotuslehtien määrää jouduttiin merkittävästi karsimaan.

Tämä osoittaa, miten tärkeää meidän poliitikkojen on muistaa ja toisillemme muistuttaa: minkään puolueen etu ei saa ajaa yhteisen edun edelle.

Rakennammeko kohtuuden vai ahneuden yhteiskuntaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki ihailtavan ehdotuksen oman palkkansa alentamisesta. Se on kansakunnan arvojohtajalta esimerkki, joka avasi keskustelun palkkatasosta. Yleensähän keskustelua on käyty enemmän toisten palkkojen alentamisesta kuin oman palkan alentamisesta.

Itse olen pyrkinyt Helsingin kaupunginvaltuustossa aloittamaan keskustelua siitä, rakennammeko kohtuuden vai ahneuden yhteiskuntaa. Kohtuuden yhteiskunta on mielestäni sellainen, jossa ahkeruus, opiskelu ja menestys kyllä palkitaan, mutta jossa julkisen sektorin palkkaerot ovat maltillisia. Ihanteeksi olen esittänyt sen, että julkisella sektorilla kenenkään palkka ei jäisi alle puoleen keskimääräisestä palkkatasosta ja toisaalta sen, että kenenkään palkka ei olisi yli 2-kertainen keskimääräiseen palkkatasoon. Kun keskimääräinen palkkataso taitaa nyt olla jossakin 3.200 euroa/kk tasolla, niin tämä tarkoittaisi vaihteluväliä 1.600 – 6.400 euroa/kk. Kyllä siinä mielestäni palkittaisiin kohtuullisesti esim. suuremmasta vastuusta kuntasektorin johtavia työntekijöitä, mutta ei kohtuuttomasti. Ahneuden yhteiskunnassa sen sijaan tuloeroja kasvatetaan ja maksetaan sellaisia palkkoja, joita kukaan ei oikeasti tarvitse.

Nyt presidentti Niinistön aloitteesta syntynyt keskustelu tuntuu virkistävältä, kun eduskunnassakin on herännyt laajaa vastakaikua palkkojen laskulle. Meidän tulee kuitenkin pyrkiä pitkällä aikavälillä vaikuttamaan koko yhteiskuntaan, jotta saisimme aikaiseksi kohtuuden yhteiskunnan. Siihen presidentin ja eduskunnan toimet eivät vielä riitä.

Toivottavasti Helsingin kaupunginvaltuustokin lämpeää kuuntelemaan presidentti Niinistön esimerkkiä. Tämän vuoden budjettisovussa kaupunginhallituksessa edustettuna olevat ryhmät sopivat mm. valtuuston palkkioiden korottamisesta. Kun asiasta myöhemmin äänestettiin, vain kourallinen meistä vastusti korotusta. On kuitenkin mieltä ylentävää ja toivoa herättävää, että presidentti Niinistö on osaltaan pyrkimässä kohti kohtuullisuutta.